Jouluun Valmistautumista

joululahjoja

Joulu on jo ovella, ja olen käyttänyt viimeiset päivät siihen valmistautumiseen. Joulu on ollut meillä kotona aina iso juhla, ja tämä tapa on jäänyt tiiviinä päähäni myös aikuisiällä. Esimerkiksi mieheeni verrattuna juhlin Joulua selvästi isommin ja terhakkaammin. Hän on enemmän sellainen rauhallinen juhlija, joka harvoin innostuu kovasti mistään “perusjuhlista”.

Näin olen ottanut myös jouluun valmistautumisen ja kodin sisustamisen pitkälti omille harteilleni. Hän saa levätä ja jatkaa rankkaa työrupeamaan, ja minä saan nauttia kodin sisustamisesta ja koristelusta. Eilen tein ison kasan pipareita meille, jotka kyllä maistuvat meille kummallekkin ehkä jopa hieman liian hyvin. Samoin monet muut jouluherkut meidän kodissamme kyllä katoavat nopeasti, joka ei ehkä tee niin hyvää terveydelle, mutta toisaalta taas tekee hyvää mielenterveydelle.

Tänä vuonna olen ollut aikaisessa myös lahjojen ostamisessa. Monina vuosina olen jättänyt sen liian myöhään, jolloin olen joutunut stressaamaan turhankin paljon lahjojen saantia joulun kynnyksellä. Tänä vuonna tahdoin välttää tämän kohtalon, ja voinkin ilokseni sanoa että kaikki lahjat on tänään 11.12 jo hankittuna. Stressiä on nyt huomattavasti vähemmän, jonka lisäksi sain ostettua nämä lahjat suurelta osin jo hyvissä ajoin ennen joulun kauppakeskusryysiksiä. Suosittelen kyllä tätä tapaa, paljon mukavempi.

Osan lahjoista tilasin tänä vuonna suosiolla netistä, niin siinäkin säästin vähän aikaa ja vaivaa. Esimerkiksi tilasin miehelleni uudet silmälasit netistä, jotka tulivat suoraan postissa kotiini helposti ja edullisesti. En ollut ennen ostanut silmälaseja netin kautta, mutta koko prosessi oli niin helppo että taidan siirtyä kokonaan nettiin silmälasiostoksien kanssa.

Anopilleni taas hankin lahjaksi erään ihanan istuimen, joka osui silmään kun selailin sisustusblogeja. Aivan ihana, sellainen puinen ja vanhanaikainen tyyli. Hän varmasti rakastaa sitä, kun hänellä on muutenkin talo täynnä kaikkea vanhaa tavaraa.

Tavoitteena olisi tässä ensi viikolla saada melkein kaikki loputkin valmistelut loppuun, niin voisi sitten jouluna oikeasti rentoutua. Jos saisi tehtyä tai ainakin ostettua ruokatavarat aikaisin jo valmiiksi, niin voisi sitten ainakin muutaman päivän ottaa melko rennosti, tehden vain ruokaa kotona ja nauttien joulutunnelmasta. Se olisi se tavoite tälle vuodelle, ja vielä ainakin näyttää että se voisi jopa toteutua. Ikinä en ole ollut näin valmiina näin aikaisin, toivotaan että mitään erikoista ei tapahdu.

Eräs vuosi olin kanssa näin melko valmiina, mutta sitten isäni sairastui pahasti ja jouduin viettämään paljon aikaa sairaalassa häntä katsomassa. Onneksi hän kuitenkin siitä selvisi, mutta silloin meni kanssa joulu lopulta hyvin erilailla kun olin suunnitellut. Sormet ristiin että tänä vuonna välttyisimme kaikelta pahalta.

Jos en tänne mitään enään kirjoita ennen joulua, tahdon toivottaa teille kaikille oikein ihanaa joulua ja uutta vuotta. Pitäkää hauskaa perheenne kanssa, ja nauttikaa siitä joulun taista. Joulu on vain kerran vuodessa, joten kannattaa se hyödyntää parhaansa mukaan. Antakaa vanhojen kaunojen jäädä pois, ja koittakaa antaa anteeksi ihmisille joille ette oikein tahdo saada niin tehtyä.

Hyvää Joulua ja Uutta Vuotta toivottaen,

Maiju

Leave a comment

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *